Pyhäinpäivä 5.11.2022

Pyhäinpäivää, alun perin kristillisten pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 5.11.. Silloin monet vievät läheisten haudalle esimerkiksi kynttilän tai kuolleiden muistoksi. Myös kotona voidaan sytyttää kynttilä poisnukkuneelle läheiselle. Haudoilla käynti yleistyi Suomessa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Seurakunnissa on 1980-luvulta lähtien tullut tavaksi pyhäinpäivän hartaudessa sytyttää kynttilä nimeltä mainiten jokaisen menneen vuoden aikana kuolleen seurakunnan jäsenen muistoksi.

Pyhäinpäiväviikonloppuna kannattaa myös käydä iltakävelyllä hautausmaalla ja kokea upea kynttilämeri. Jos omat omaiset ovat haudattu jonnekin muualle, voi kynttilän sytyttää muualle haudattujen muistomerkille, joka löytyy nykyään lähes jokaiselta hautausmaalta.

Nykyisessä pyhäinpäivässä yhdistyy kaksi kristillistä juhlapäivää: Syyriasta 300-luvulta peräisin oleva kaikkien pyhien päivä, jota vietettiin 1. marraskuuta ja 900-luvulla Ranskassa alkunsa saanut 2. marraskuuta vietetty kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.

Vuoden 1772 kalenteriuudistuksessa pyhäinmiestenpäivän vietto siirrettiin marraskuun ensimmäiseen sunnuntaihin ja vuoden 1953 uudistuksessa Ruotsissa marraskuun ensimmäiseen lauantaihin. Suomessa päivän vietto siirtyi lauantaihin 1955. Vuonna 1967 päivän nimi vaihdettiin Suomessa pyhäinmiestenpäivästä nykyiseen muotoon.

Lue myös pyhäinpäivään liittyvä artikkeli ”Päälle puettu muisto” Diakon.fi-sivuston blogista.

Lue myös: